keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Oppimispäiväkirja

Ennen kurssia minulla oli suuret odotukset siitä, että kurssi olisi mukava. Mielestäni aihe vaikutti mukavalta ja odotin innolla sitä millaista näpertelyä kurssilla olisi luvassa. Varsinkin talojen suunnittelu ja sisustus kiinnostivat minua.

Ensimmäisen työmme suunnittelu alkoi lähes heti kurssin alettua. Ennen työn aloitusta oli kuitenkin hieman teoriaa. Se käsitteli ornamentteja. Saimme mm. tietää erilaisia ornamenttityylejä. Niitä ovat mm. pintaornamentti ja nauhaornamentti. Ornamentit olivat minulla hatarassa muistissa jo alaluokilta, mutta uuttakin asiaa tuli. Sen jälkeen alkoikin ensimmäisen työn suunnittelu eli piti suunnitella kansi kuviskansioomme käyttäen ornamentteja. Pidin tehtävää mielenkiintoisena sillä en ollut aiemmin tehnyt sellaista leimasinta. Hankalinta tässä tehtävässä oli leimasinkuvion suunnittelu.
Päädyin kuitenkin lopulta kukka kuvioon. Pidin todella paljon pohjan maalaamisesta tuputtamalla se oli erilaista verrattuna muuhun maalaamiseen. Värien valinnasta ei muodostunut minulle minkään laista ongelmaa sillä tiesin koko ajan haluavani valkoisen kuvion sinisellä pohjalla. Itse leimasimen valmistus oli hieman hankalaa, mutta kyllä sekin lopulta onnistui. Kannen kuvion painaminen oli mielestäni kivaa ja tykkäsin siitä. Ornametti tyyliä näkyy sekä leimasimessa (keskusornamentti) ja kannessa (pintaornamentti). Lopputulokseen olen aivan tyytyväinen vaikkakin olisin halunnut että olisin saanut kuviot hieman enemmän suoraan. Nyt sinne jäi välillä vähän liian suuria tai pieniä välejä. 


Suunnittelemani ornamentti

Ennen toisen tehtävän alkua käsiteltiin perspektiivejä eli kuinka saadaan kolmiulotteinen kohde kaksiulotteisesti paperille. Nekin olivat hatarasti muistissa jo alaluokilta, mutta kertaus ei ollut yhtään pahasta. Toisen työn tehtävän anto oli minulle todella mieluinen. Olen jo pitkään tykännyt sisustamisesta, joten vaihtoehto 1 kiinnosti minua paljon. Tosin en ollut varma osaisinko piirtää huoneesta kolmiulotteista. Vaatesuunnittelu tehtävä oli myös ihana, sillä olen olen jo pitkään piirtänyt kotona vaatteita ja odottanut sitä koska saisin myös kuvikseen tehtävän, jossa voisin hyödyntää kiinnostustani. Toisaalta tässä tehtävässä en ollut yhtään varma osaisinko piirtää ihmisen. Aluksi valitsin vaihtoehdon 2. Oli kuitenkin hankalaa keksiä vaate, johon suunnittelemani printti olisi sopinut. Joten vaihdoin lopulta sisustus tehtävään. Idea ruokailutilasta, jonka seinällä olisi suunnittelemani kaviotapetti, syntyi melko nopeasti. Myös värimaailma huoneeseen syntyi helposti tapetin kautta. 
Itse teko vaiheessa hankaluutta tuotti hieman kalusteiden piirtäminen, mutta siitäkin selvittiin. Myös printtikuvioni piirtäminen tuotti hieman vaikeuksia.
Työn värittäminen vesiliukoisilla puuväreillä oli mielestäni todella hauskaa ja lopputuloksekseta tuli mielenkiintoisesti maalatun näköinen, vaikka maaleja ei oltu käytettykään. Työn lopputulokseen olen tyytyväinen, sillä en ole mielestäni kovin hyvä tällaisissa piirustustehtävissä. Lisäksi en saanut työhöni kaikkia niitä värejä, joita olisin halunnut, sillä värien määrä oli rajallinen. Olisin halunnut esim. käyttää enemmän eri sinisen sävyjä. 

Suunnittelemani huone



Kolmas tehtävämme koski ympäristötaidetta. Ennen ulos lähtöä saimme tietää muutamia asioita ympäristö- ja tilataiteesta. Tehtävämme oli tehdä ympäristötaideteos otsikolla "Taideteos metsän eläimille". Mielestäni tehtävä oli mukava, koska en ollut tehnyt sellaista ennen kuviksessa. Hankalaa tässä tehtävässä oli idean keksiminen, mutta lopulta päätimme tehdä yhdessä parini Mintun kanssa kotaa muistuttavan rakennelman. Itse taideteoksen tekeminen sujui hyvin. Käräsimme puita, josta muodostui kodan runko sekä eri värisiä lehtiä, joista teimme värikkään portin. Lisäksi laitoimme kotaan pienen sängyn sammaleesta lehdistä keräsimme myös puolukoita. Lopputuloksesta tuli mielestäni yllättävän hienon näköinen. Muistoksi tästä taideteoksesta jäivät siitä otetut valokuvat.



<>
 Kuva ympäristötaideteoksesta

Neljäs tehtävämme käsitteli arkkitehtuuria. Teoriassa käsittelimme arkkitehtuurin alalajeja ja tilan tekijöitä lisäksi näimme kuvia eri tyylisuuntauksista. Tämä oli mielestäni mielenkiintoista.
Tehtäväksi saimme suunnitella parin kanssa kaksi tilaa jotka ovat vastakohtaisia. Materiaalina käytettiin savea. Se oli minulle aivan uutta, sillä en ollut tehnyt ennen savesta mitään. Valitsimme Mintun kanssa vastakohdiksi pyöreän ja kulmikkaan. Minun tehtäväkseni tuli kulmikas tila. Suunnittelin heti alusta asti tekeväni talon. Aluksi ajattelin tekeväni neliönmuotoisen, mutta ajattelin sen olevan aika normaali idea, joten päädyin kolmionmuotoseen taloon. Savesta muotoileminen oli kivaa ja siinä sai käyttää hyvin luovuuttaan. Lopputulos on mielestäni hyvä, vaikka talo näyttää ehkä liikaa pyramidilta, varsinkin koska tein talon ulkosivulle tiiliseinä kuviota. Lopuksi kuvasimme tilat ulkona.

Tilat kuvattuna luonnossa


Viidennen tehtävämme teoria liittyi myöskin arkkitehtuuriin. Mutta nyt käsittelimme sen käsitteitä kuten rakennetta, materiaalia, rytmiä, valoa ja väriä. Lisäksi käsittelimme WOW-arkkitehtuuria johon seuraava tehtävämme liittyi. Mielestäni tehtävä vaikutti heti alusta asti mielenkiintoiselta. Oli mukava päästä vihdoinkin tekemään sellaista kivaa näpertelyä. Suunnitteleminen oli minulle nyt yllättävänkin helppoa. Päätin heti aluksi että rakennus tulisi olemaan pikkutytön leikkimökki. Aluksi ajattelin tehdä siitä tiaran muotoisen, mutta se olisi ollut ehkä liian hankalaa. Lopulta päädyin pyöreän muotoiseen taloon jonka wow-elementti tulisi olemaan eri kokoisista palloista muodostunut katto. Itse rakentaminen oli tosi hauskaa, sillä en ole usein päässyt tekemään mitään sellaista. Varsinkin eri materiaalien käyttö oli hauskaa. Hankalinta tässä työssä oli minulle oman mielikuvani toteuttaminen, mutta se onnistui kuitenkin ihan hyvin, vaikka muutamia muutoksia pitikin tehdä mm. katon suhteen. Lopputuloksesta tuli tietenkin vaaleanpunainen, ihana luksus leikkimökki pikku prinsessalle. Työn palaute vaiheessa tuli esille hyvä idea siitä mikä merkitys katossa olevilla palloilla olisi ja niinpä rakennuksen erikoispiirteeksi tulikin katolla oleva pallomeri. Olen todella iloinen siitä että lopputuloksesta tuli näin hyvä. Lopuksi rakennukselle tuli keksiä nimi ja tehdä siitä planssi eli taulu, jossa esitellään rakennuksen erityispiirteitä, rakennusmateriaaleja jne...


Tekemäni planssi

Kuudes tehtävä liittyi logoihin ja liikemerkkeihin. Teoriassa käsittelimme mm. sitä mikä niiden ero on ja millainen logo yleensä on. Lisäksi näimme muutamien tunnettujen yritysten logoja ja liikemerkkejä. Tehtävämme oli suunnitella uusi logo Lapin Kansan Vasa -palstalle. Suunnitteluun ja logon toteutukseen oli aika vähän aikaa joten hommiin piti ryhtyä heti. Oli oikeastaan hyvä, että ei kerennyt kovin paljoa miettimään ja analysoimaan omaa ideaa. Itse aloitin vain piirtämään vihkoon erilaisia logo mahdollisuuksia. Lopulta päädyin melko yksinkertaiseen VASA tekstiin. Kuitenkin se oli vähän erikoinen verrattuna normaali logoon. 
Työn tekeminen oli helppoa ja nopeaa. Lopputulokseen olen melko tyytyväinen, koska en odottanutkaan itseltäni mitään huippuhyvää ideaa.


Tekemäni logo

Suunnittelemani graffiti

Seuraava tehtävämme liittyi graffiteihin. Käsittelimme eri graffiti lajeja, joita ovat esim. tägi, piissimuraali. Tehtävänä oli suunnitella oma graffiti. Päätin suunnitella rakkaus aiheisen graffitin. Päädyinkin lopulta todella yksinkertaiseen kuvaan, jossa kaksi sydäntä ovat yhdessä. Tyyliltään se voisi olla mielestäni piissi eli eli mestariteos. Työn toteutus oli mielestäni melko helppoa piirsin vain sydämmet paperille ja väritin ne vesiliukoisilla puuväreillä. Lisäksi kirjoitin tussilla viereen sanan love. Lopputuloksesta tuli mielestäni tyylikäs ja yksinkertainen, aivan kuin olin halunnutkin. Se mistä graffiti voisi löytyä on aivan mielikuvituksesta kiinni sillä sen voi mielestäni löytää aivan mistä tahansa.

Viimeinen tehtävä käsitteli esine-suunnittelua ja muotoilua. Saimme aluksi tietää mitä muotoilu tarkoittaa. Sitten käsittelimme idealistista eli ihanteellista muotoilua, joka on ekonomista, ekologista, egonomista, esteettistä ja eettistä. Lisäksi katsoimme suomalaisten muotoilijoiden töitä mm. Alvar Aallon. Tehtävämme oli suunnitella näiden tietojen pohjalta aurinkotuoli. Tuolin valmistamiseen saimme käyttää mm. aaltopahvia ja puutikkuja. Alusta asti minulle oli selvää miellaisen tuolin tulisin tekemään. Leikkasin aaltopahvista istuinosan ja liimasin puutikuista siihen jalat. Lisäksi tein ikäänkuin tyynyn tuolin yläosaan. Lopputuloseen olen hyvin tyytyväinen. Tuolista tuli juuri sellainen kuin olin halunnutkin.

Aurinkotuoli


Kurssi on ollut juuri niin mielenkiintoinen kuin osasin odottaakkin. Sen aikana olen oppinut paljon uutta ja saanut tehdä paljon luovaa työtä. Näpertely oli mielestni kurssin mukavinta tekemistä, mutta muistakin tehtävistä pidin. Oli mukava huomata, että kurssilla käsiteltiin sellaisia asioita joista olen kiinnostunut. Joten olen tyytyväisen että valitsin juuri kuviksen kurssin!