Päädyin kuitenkin lopulta kukka kuvioon. Pidin todella paljon pohjan maalaamisesta tuputtamalla se oli erilaista verrattuna muuhun maalaamiseen. Värien valinnasta ei muodostunut minulle minkään laista ongelmaa sillä tiesin koko ajan haluavani valkoisen kuvion sinisellä pohjalla. Itse leimasimen valmistus oli hieman hankalaa, mutta kyllä sekin lopulta onnistui. Kannen kuvion painaminen oli mielestäni kivaa ja tykkäsin siitä. Ornametti tyyliä näkyy sekä leimasimessa (keskusornamentti) ja kannessa (pintaornamentti). Lopputulokseen olen aivan tyytyväinen vaikkakin olisin halunnut että olisin saanut kuviot hieman enemmän suoraan. Nyt sinne jäi välillä vähän liian suuria tai pieniä välejä.
![]() |
| Suunnittelemani ornamentti |
Ennen toisen tehtävän alkua käsiteltiin perspektiivejä eli kuinka saadaan kolmiulotteinen kohde kaksiulotteisesti paperille. Nekin olivat hatarasti muistissa jo alaluokilta, mutta kertaus ei ollut yhtään pahasta. Toisen työn tehtävän anto oli minulle todella mieluinen. Olen jo pitkään tykännyt sisustamisesta, joten vaihtoehto 1 kiinnosti minua paljon. Tosin en ollut varma osaisinko piirtää huoneesta kolmiulotteista. Vaatesuunnittelu tehtävä oli myös ihana, sillä olen olen jo pitkään piirtänyt kotona vaatteita ja odottanut sitä koska saisin myös kuvikseen tehtävän, jossa voisin hyödyntää kiinnostustani. Toisaalta tässä tehtävässä en ollut yhtään varma osaisinko piirtää ihmisen. Aluksi valitsin vaihtoehdon 2. Oli kuitenkin hankalaa keksiä vaate, johon suunnittelemani printti olisi sopinut. Joten vaihdoin lopulta sisustus tehtävään. Idea ruokailutilasta, jonka seinällä olisi suunnittelemani kaviotapetti, syntyi melko nopeasti. Myös värimaailma huoneeseen syntyi helposti tapetin kautta.
Itse teko vaiheessa hankaluutta tuotti hieman kalusteiden piirtäminen, mutta siitäkin selvittiin. Myös printtikuvioni piirtäminen tuotti hieman vaikeuksia.Työn värittäminen vesiliukoisilla puuväreillä oli mielestäni todella hauskaa ja lopputuloksekseta tuli mielenkiintoisesti maalatun näköinen, vaikka maaleja ei oltu käytettykään. Työn lopputulokseen olen tyytyväinen, sillä en ole mielestäni kovin hyvä tällaisissa piirustustehtävissä. Lisäksi en saanut työhöni kaikkia niitä värejä, joita olisin halunnut, sillä värien määrä oli rajallinen. Olisin halunnut esim. käyttää enemmän eri sinisen sävyjä.
![]() |
| Suunnittelemani huone |
Kolmas tehtävämme koski ympäristötaidetta. Ennen ulos lähtöä saimme tietää muutamia asioita ympäristö- ja tilataiteesta. Tehtävämme oli tehdä ympäristötaideteos otsikolla "Taideteos metsän eläimille". Mielestäni tehtävä oli mukava, koska en ollut tehnyt sellaista ennen kuviksessa. Hankalaa tässä tehtävässä oli idean keksiminen, mutta lopulta päätimme tehdä yhdessä parini Mintun kanssa kotaa muistuttavan rakennelman. Itse taideteoksen tekeminen sujui hyvin. Käräsimme puita, josta muodostui kodan runko sekä eri värisiä lehtiä, joista teimme värikkään portin. Lisäksi laitoimme kotaan pienen sängyn sammaleesta lehdistä keräsimme myös puolukoita. Lopputuloksesta tuli mielestäni yllättävän hienon näköinen. Muistoksi tästä taideteoksesta jäivät siitä otetut valokuvat.
| Kuva ympäristötaideteoksesta |
Neljäs tehtävämme käsitteli arkkitehtuuria. Teoriassa käsittelimme arkkitehtuurin alalajeja ja tilan tekijöitä lisäksi näimme kuvia eri tyylisuuntauksista. Tämä oli mielestäni mielenkiintoista.
Tehtäväksi saimme suunnitella parin kanssa kaksi tilaa jotka ovat vastakohtaisia. Materiaalina käytettiin savea. Se oli minulle aivan uutta, sillä en ollut tehnyt ennen savesta mitään. Valitsimme Mintun kanssa vastakohdiksi pyöreän ja kulmikkaan. Minun tehtäväkseni tuli kulmikas tila. Suunnittelin heti alusta asti tekeväni talon. Aluksi ajattelin tekeväni neliönmuotoisen, mutta ajattelin sen olevan aika normaali idea, joten päädyin kolmionmuotoseen taloon. Savesta muotoileminen oli kivaa ja siinä sai käyttää hyvin luovuuttaan. Lopputulos on mielestäni hyvä, vaikka talo näyttää ehkä liikaa pyramidilta, varsinkin koska tein talon ulkosivulle tiiliseinä kuviota. Lopuksi kuvasimme tilat ulkona.
![]() |
| Tilat kuvattuna luonnossa |
![]() |
| Tekemäni planssi |
Kuudes tehtävä liittyi logoihin ja liikemerkkeihin. Teoriassa käsittelimme mm. sitä mikä niiden ero on ja millainen logo yleensä on. Lisäksi näimme muutamien tunnettujen yritysten logoja ja liikemerkkejä. Tehtävämme oli suunnitella uusi logo Lapin Kansan Vasa -palstalle. Suunnitteluun ja logon toteutukseen oli aika vähän aikaa joten hommiin piti ryhtyä heti. Oli oikeastaan hyvä, että ei kerennyt kovin paljoa miettimään ja analysoimaan omaa ideaa. Itse aloitin vain piirtämään vihkoon erilaisia logo mahdollisuuksia. Lopulta päädyin melko yksinkertaiseen VASA tekstiin. Kuitenkin se oli vähän erikoinen verrattuna normaali logoon.
Työn tekeminen oli helppoa ja nopeaa. Lopputulokseen olen melko tyytyväinen, koska en odottanutkaan itseltäni mitään huippuhyvää ideaa.
![]() |
| Tekemäni logo |
![]() |
| Suunnittelemani graffiti |
Seuraava tehtävämme liittyi graffiteihin. Käsittelimme eri graffiti lajeja, joita ovat esim. tägi, piissimuraali. Tehtävänä oli suunnitella oma graffiti. Päätin suunnitella rakkaus aiheisen graffitin. Päädyinkin lopulta todella yksinkertaiseen kuvaan, jossa kaksi sydäntä ovat yhdessä. Tyyliltään se voisi olla mielestäni piissi eli eli mestariteos. Työn toteutus oli mielestäni melko helppoa piirsin vain sydämmet paperille ja väritin ne vesiliukoisilla puuväreillä. Lisäksi kirjoitin tussilla viereen sanan love. Lopputuloksesta tuli mielestäni tyylikäs ja yksinkertainen, aivan kuin olin halunnutkin. Se mistä graffiti voisi löytyä on aivan mielikuvituksesta kiinni sillä sen voi mielestäni löytää aivan mistä tahansa.
Viimeinen tehtävä käsitteli esine-suunnittelua ja muotoilua. Saimme aluksi tietää mitä muotoilu tarkoittaa. Sitten käsittelimme idealistista eli ihanteellista muotoilua, joka on ekonomista, ekologista, egonomista, esteettistä ja eettistä. Lisäksi katsoimme suomalaisten muotoilijoiden töitä mm. Alvar Aallon. Tehtävämme oli suunnitella näiden tietojen pohjalta aurinkotuoli. Tuolin valmistamiseen saimme käyttää mm. aaltopahvia ja puutikkuja. Alusta asti minulle oli selvää miellaisen tuolin tulisin tekemään. Leikkasin aaltopahvista istuinosan ja liimasin puutikuista siihen jalat. Lisäksi tein ikäänkuin tyynyn tuolin yläosaan. Lopputuloseen olen hyvin tyytyväinen. Tuolista tuli juuri sellainen kuin olin halunnutkin.
![]() |
| Aurinkotuoli |









Kiva kuulla, että kurssi täytti odotuksesi.
VastaaPoistaPäiväkirjasi on tosi perusteellinen ja esimerkillisen huolellisesti kirjoitettu. Todella mielenkiintoista lukea ajatuksistasi töistä ja niiden toteutuksesta.
Itse tehtävät teit myös samalla antaumuksella. Sisätila-kuvasi "rinkeli"-tapeitteineen on silmiähivelevän kaunis! Pidän sekä väreistä että tunnelmasta tilassa. Rinkeli-kuvio tuo mieleeni todellakin pullarinkelin:)
Näpertelytyöt osoittautuivat kaikkiaan onnistuneimmiksi töiksesi. Piirros-tehtävien ratkaisut eivät ehkä yllä ihan samalle tasolle hulppeudessaan ja kekseliäisyydessään kuin kolmiulotteiset työt. Pidän paljon täytekakku-rakennuksestasi! Myös lepotuolisi on uskottavan ja toimivan näköinen.
Vasa-tehtävän logo on yksinkertaisella tavalla kaunis, samoin graffiti, jossa on tosin ehkä hieman "käytettyä" kuvakieltä.
Hieno kurssi kohdallasi, tervetuloa muillekin lukion kuviskursseille.
t. leena
ps. Arvosanaksesi tulee kiitettävä 9.
VastaaPoistaleena
ps2.
VastaaPoistaVastakohtainen savirakennusparinne on toimiva! Kova ja pehmeä taisivat olla vastaparinne..vai?